Recent events

05.07.2020

Ai4Valuen organisaatio ja johto uudistuvat

Ai4Valuen toimitusjohtajana on 1.6. aloittanut Hanna Kahanpää, joka on Ai4Valuen hallituksen jäsen ja osakas. Kahanpäällä on pitkä kokemus enkelisijoittajana ja yritysliiketoimintakonsulttina kansainvälisesti. IT-alalta hänellä on yli 20 vuoden kokemus. Hän on työskennellyt niin yrittäjänä kuin työntekijänä Suomessa, Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloista. Hänen erityisosaamisalueitaan ovat yritysten kansainvälistyminen, liikkeenjohdon konsultointi sekä IT-projektien hallinta. Vuodesta 2014 hän on toiminut myös business-enkelinä vaikuttaen useissa suomalaisissa start-up yrityksissä. Koulutukseltaan Kahanpää on kauppatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri.

Yrityksen perustaja Katriina Valli jatkaa aktiivisesti yrityksen toiminnassa keskittyen tuotekehitykseen, asiakashankintaan, kansainvälistymiseen ja kumppaniyhteistyöhön.  Katriina Valli on toiminut IT- alalla 25 vuotta ja on tunnustettu asiantuntija. Datanhallintaan ja hyödyntämiseen liittyvät asiat ovat olleet hänen olennaisin toiminta-alueensa. Katriina perusti Ai4Valuen heinäkuussa 2018 yhdessä Pasi Karhun kanssa.

Yrityksen perustaja Katriina Valli avaa järjestelyn taustoja: ”Hanna on toiminut aktiivisesti yrityksen kehittämisessä alusta asti ja hänen osaamisensa on juuri sitä, mitä AI4Value tällä hetkellä tarvitsee. Hän oli ensimmäinen sijoittajamme ja olen iloinen siitä, että hän on tässä kasvuvaiheessa valmis laittamaan oman panoksensa yrityksen kehittämiseen toimitusjohtajan roolissa.”

”Olen kovin innoissani tästä uudesta haasteesta. Uskon vakaasti Ai4Valueen yrityksenä ja sen mahdollisuuksiin kasvaa alan keskeiseksi toimijaksi. Mielestäni minulla on yritykselle paljon annettavaa ja olen iloinen siitä, että tällä järjestelyllä yrityksen perustaja Katriina Valli saa mahdollisuuden keskittyä yrityksen ratkaisujen kehittämiseen, kumppanuussuhteisiin sekä myynnin ja markkinoinnin johtamiseen.” kuvailee puolestaan Kahanpää ajatuksiaan siirtymisestä yrityksen toimitusjohtajaksi.

AI4Value tarjoaa yrityksille tekoälytyökaluja, joita käyttämällä asiakkaat hyötyvät tekoälypohjaisesta, automaattisesta tiedon käsittelystä. Yrityksen työkalut perustuvat algoritmeihin, joiden kehitystä on tehty jo yli 16 vuotta ja joiden tuotantokäyttö on jatkunut jo yli 10 vuotta. Erottavia tekijöitä Ai4Valuen ratkaisuissa on kieliriippumaton luonnollisen kielen analysointi ja nopeat toteutusaikataulut. Ai4Value tarjoaa lisäksi myös koneoppimisratkaisuja ja kuvantunnistusta.  Ai4Value tavoittelee huomattavaa kasvua lähivuosina ja merkittävää asemaa ensimmäisessä vaiheessa Suomen tekoälymarkkinoilla ja pian myös kansainvälisesti.