Ai4Value tuotti kaksi onnistunutta kokeilua Helsingin kaupungin vuoden 2024 Kokeilukiihdyttämössä

Helsingin kaupunki valitsi Ai4Valuen kumppaniksi kahteen vuoden 2024 Kokeilukiihdyttämön projektiin, joissa kokeiltiin tekoälyn hyödyntämistä kaupungin palveluiden ja sisäisten toimintojen parantamisessa. Kokeiluissa testattiin Ai4Valuen AIDA-ratkaisun hyödyntämistä kaupungin hankintakäsikirjan tietoihin perustuvana tekoälybottina sekä kaupunkilaisten kunnossapidosta antamien palautteiden automaattista luokittelua tekoälyn avulla.
Hankintabotti AIDA – AI Document Assistant
Hankintabotti-kokeilussa tekoälyratkaisulle syötetiin tietoja kaupungin hankintaohjeistuksista. Kokeilussa selvitettiin, voiko botti oppia vastaamaan hankintaohjeistukseen liittyviin kysymyksiin sille syötetyn tiedon pohjalta. Tavoitteena oli, että botti osaisi vastata kysymyksiin tarkasti ja ajantasaisiin lähteisiin viitaten. Tavoite saavutettiin kehittämällä ja ohjaamalla tekoälyä projektin aikana. Loppupäätelmänä oli, että Ai4Value AIDA-ohjelmistoa voisi hyödyntää kaupungin eri toimialoilla työnteon ohjeistukseen. Näin säästyisi aikaa sekä kaupungin työntekijöiltä että heitä konsultoivilta erityisasiantuntijoilta.
Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalautteen automaattinen luokittelu
Kokeilussa selvitettiin, voiko kaupungin palauteprosessia automatisoida tekoälyllä siten, että toimenpiteitä vaativia kaupunkilaisten palautteita voisi siirtää automaattisesti urakoitsijoille työpyynnöiksi ilman aikaa vievää ja vain virka-aikoina toimivaa asiakaspalvelun tekemää luokittelua.
Kokeilussa kehitettiin menetelmä, joka hyödyntää koneoppimista ja generatiivista tekoälyä kaupunkilaisten kunnossapitopalautteiden automaattisessa luokittelussa. Tekoäly osoittautui tehokkaaksi työkaluksi suurten tietomassojen käsittelyssä – puolet kaikista palautteista pystyttäisiin käsittelemään automaattisesti. Tekoälystä havaittiin olevan apua myös pitkien palautetekstien lyhentämisessä olennaiseen sekä palautteiden kiireellisyysjärjestykseen asettamisessa. Loppupäätelmänä syntyi suositus kehitetyn tekoälyluokittelun yhdistämiseksi osaksi kaupungin nykyistä palautejärjestelmää.
Ai4Value toimitusjohtaja Hanna Kahanpää on tyytyväinen kokeiluprojekteihin ja niiden lopputuloksiin: ”Projektit olivat oikein onnistuneita ja Helsingin kaupungin tiimien kanssa oli helppo ja mukava työskennellä. Erityisen iloisia olemme siitä, että molemmat kokeilut päätyivät positiivisen lopputulokseen. Kummankin kokeilun omistaja suositteli ratkaisun käyttöönottoa kaupungin järjestelmäympäristössä”.
Kokeilukiihdyttämö on Helsingin kaupungin työntekijöille tarkoitettu tukipalvelu, jossa viedään erityisesti uusia digitalisaatiota hyödyntäviä ideoita ketterään kokeiluun. Kiihdyttämö auttaa kokeilujen suunnittelussa, hankinnassa ja toteuttamisessa. Tavoitteena on kokeiluista oppiminen kaupungin palveluiden ja toiminnan kehittämiseksi.
Lisätietoja Ai4Valuen ratkaisuista: Hanna Kahanpää, 040-840 8780. Ole meihin yhteydessä, niin voimme keskustella, kuinka juuri teidän yrityksenne haasteet voidaan ratkaista tekoälyä hyödyntämällä.